sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Pentujen ja nuorten kuulumisia

Diana, Eloele Hyzenthlay, 9 kk
Aika on ollut kortilla Elometsä-yritystä (aidattu koirametsä) perustaessa, ja suurin työ on edelleen edessä, mutta laitetaan nyt vihdoin kuulumisia. Pennuilla ja nuorilla ja vähän vanhemmillakin kasvateilla menee hyvin. Pyryn toinen pentue eli Ruohometsäpentue on junnuiässä, 9-kuisia.

Diana
Diana kävi eilen trimmissä, ja onpa siitäkin kasvanut kaunis neito! Diana oli taas sama iloinen itsensä kuin ennenkin, yhtä ilopyörinää ja hännänheilutusta, mutta kiltisti osasi olla trimmipöydällä. Mitattiin 30-31-senttiseksi, hyvän kokoinen kääpiönarttu. Ja kyllä tuo harmaa väri on vain upea!

Victor, Eloele Hlaoroo, kuva Raisa Tiilikainen
Saman pentueen harmaa uros Victor on kokeillut kaverikoiran hommia hoivakodissa, ja on siellä ottanut kaiken iloisesti vastaan. Ehkä Victor pääsee vielä tositoimiin! Victor, se pikkuruinen Viva, on kasvanut isoksi ja komeaksi rontiksi, lähelle keskarin rajoja.

Uwe, Eloele Msaion, kuva Heli Keinänen
Tässä vielä samasta kahdeksikkopentueesta Uwe, sininen uros, joka näyttää aivan siltä, kuin olisi Pyryn ekasta pentueesta, siis naamaltaan aivan Myyn, Alman ja Sampan näköinen (Papu on taas ihan omannäköisensä). Uwe tutkii tässä palokärjen koloa.

Armi, Eloele Fu Inle, kuva Kaija Nieminen
Ja vielä saman pentueen narttu, Armi-Harmi, joka on tässä myyränsaalistushommissa. Armilla kuulemma riittää virtaa edelleen, kuten silloin meilläkin.

Raksu, Eloele Symphony of Joy, 9 vk, kuva Mira Pulkkinen
Tuulin pojillakin menee hienosti. Nekin ovat ihanissa kodeissa, jotka kertovat usein kuulumisia. Pojat ovat saaneet tutustua jo vaikka mihin, ovat olleet mukana työpaikoilla, eskarissa, kyläilemässä, lemmikkiliikkeissä ja vaikka missä. Iloisesti ja sosiaalisesti ovat kaikki kokemukset ottaneet vastaan.

Raksu 9 vk, kuva Mira Pulkkinen
Tuulin pojatkin on jo 12 vk! Ensimmäisten rokotusten aika. Toivottavasti pian saadaan järjestettyä pentutreffejä, mielenkiintoista nähdä, miten ovat kasvaneet.

Taisto, Eloele Finlandia Fervor, 12 vk, kuva Kata Ylä-Rautio