tiistai 10. joulukuuta 2019

Kolme poikaa syntynyt

Ensimmäinen vuorokausi
Tuuli synnytti kolme urospentua sunnuntaina 8.12. Sibeliuksen päivänä. Synnytys meni periaatteessa normaalisti, mutta hätiköin, kun Tuuli näytti olevan kovasti tuskissaan ja ensimmäisen pennun tulo kesti, ja vein päivystykseen. Iso pentu oli sieltä tulossa ja sen saaminen ulos otti Tuulilla koville. Hyvin kuitenkin ponnisti. Eläinlääkärin kopelointiavustuksella se sieltä tuli hyvinvoivana, ja loput tuli sitten helpommin, nekin aika isoja. Painot oli 290 g, 244 g ja 222 g.

2 vrk
Ensimmäinen vuorokausi meni Tuulin toipuessa. Pennut hakeutui tomerasti nisille ja imivät hyvin, ja Tuuli oli heti kiinnostunut niistä ja nuoli niitä, mutta varoi ensin kipeää mahaansa, ja piti vahtia imettämistä, ettei Tuuli hermostu. Toinen vuorokausi meni jo paremmin, Tuuli on piristynyt ja hoitaa pentuja nyt antaumuksella ja rennosti. Maitoa tuli heti runsaasti. Nyt Tuuli näyttää välillä ihmettelevän, miksei pennut ime, kun levittelee jalkojaan ja ohjailee niitä nisille. Ei ne voi koko ajan imeä, kun ovat räjähdyspisteessä! Painoa tuli toisella vuorokaudella kahdella isommalla yli 40 g ja pienimmällä melkein 40 g. Voimakkaita, pulleita ja tyytyväisiä pentuja.

2 vrk

1 kommentti: