tiistai 24. huhtikuuta 2018

Neljä pentua syntyi!


23.4. klo 7–12:45 Pyry synnytti rauhallisen tasaisella otteella neljä pontevaa pentua, yhden pojan ja kolme tyttöä. Veikkaukset pentueen koosta menivät pieleen, koska ultrassa näkyi kuusi, ja oletin että maha on täynnä pieniä pentuja, sillä potkuja näkyi kaikkialla ja sydänääniäkin kuului joka puolella. Mutta mahassa mellestikin neljä isoa ja jäntevää vonkaletta, tai yksi oli hieman pienempi, mutta sekin oikein elinvoimainen ja tomera.

Kaikki meni hienosti ja Pyry hoitaa pentujaan hyvin. Pennut ovat tyytyväisiä pullukoita, harvoin kuuluu muuta ääntä kuin nisän lutkutusta. Kaikki lisäsivät jo painoaan ensimmäisen vuorokauden aikana. Meinasivat vaan jo lähteä kävelemään vaa'alta, joten punnitseminen oli hankalaa, kun lukemat heitteli koko ajan!

Tässä ne ovat syntymäjärjestyksessä:

VONKALE, poika, syntymäpaino 242 g, 2. vrk 252 g
Voimakas poika, joka jyrää kaiken moukarimaisen vahvalla päällään.

TUMMA, tyttö, syntymäpaino 223 g, 2. vrk. 244 g
Tassunpohjistaan tummin tapaus. 
Kovasti ollut jo liikekannalla ympäri laatikkoa, Pyryn päällä ja ties missä.

VALOPILKKU, tyttö, syntymäpaino 223 g, 2. vrk 240 g
Rinnassa pieni valkoinen läikkä ja vähän varpaissakin.

PIKKU, tyttö, syntymäpaino 162 g, 2. vrk 170 g
Pienin taisteli tiensä terhakkaasti aiemmin syntyneiden isompien sisarustensa joukkoon.